Maailma kuinka makaa

On helppo arvostella nykyistä tekijänoikeuslakia. Se on aukkoinen kuin muikkuverkko, sen luonti ja tarpeellisuus on perusteltu hyvin räikeilläkin valheilla ja se - etenkin tulevaisuudessa - tulee muuttamaan kuluttajan ja levitysteollisuuden välisen suhteen ratkaisevasti jälkimmäisen eduksi.

On oletettavaa, että nykynuoriso ei luultavasti millään muotoa tule noudattamaan sitä. Kyseessä on siis jälleen laki, jota ei oikeasti tulla noudattamaan. Vain kaikkein hard-coreimmat tekijänoikeustyypit kuten Jukka Liedes jne. uskovat valistuksen loppujen lopuksi muokkaavan yleisen mielipiteen uusien lakien mukaiseksi. Ja ehkeivät edes he itsekään.

Herää aiheellisesti kysymys, miksi tällainen laki on tehty - ja miten sellainen on mennyt läpi. Ymmärtääkseen voimia uuden lain takana pitää tietää siihen vaikuttavat tahot ja ymmärtää niiden vaikuttimet.

Tekniikan ihmeet

Tekniikka ja teknologia ovat monille ihmisille vieraita, aivan kummallisia aiheita. Juuri kun oli opittu ajastamaan vanhat videot edes kutakuinkin halutulla tavalla, tulee uusia ihmeellisiä digibokseja ja mitä-lie-vekottimia, jotka vaativat jälleen uuden opiskelua.

Kaikki meistä eivät ole pienestä pitäen istuneet tietokoneen ääressä tai pyytänyt naama täynnä kyynelnoroja äitiä laittamaan rasvaa näppeihin, kun kolvi vähän lipsahti. On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat mieluummin jonkun muun laittavan videot kondikseen ja pitävän kädestä, kun hiiri tökkii. On vaikea oppia uutta asiasta, johon ei ole jo ennestään kokemuspohjaa; ei pystytä kiinnittämään asioita jo aiemmin opittuun ja tuttuun. Asiaa ei useimmiten helpota se, että useimmiten vielä noitten härveleitten käytössä parhaimpia ovatkin sitten sosiaalisesti kaikkein lahjattomimmat.

Yrityksissä asia kärjistyy, kun pitäisi tehdä päätöksiä teknisissä asioissa. Kun pätevyyttä ei ole, pitää turvautua joko omiin teknisen puolen ihmisiin tai pyytää ulkopuoliselta konsultilta apua. Tällöin johtoporras näyttelee ymmärtävänsä, kun tekniikan termistöä suoltavat insinöörit kertovat mitä tarvitaan ja mitä voisi olla mahdollista tehdä. Päätökset tehdään sitten mutu-tuntumalla, koska johdolla ei kuitenkaan ole halua - tai vielä yleisemmin - aikaa moiseen asiaan syventyä. Jälki on usein sen mukaista.

Tappiot ja syntipukit

Mediateollisuus suoltaa kaikenmoisia tilastoja vahinkojensa tueksi. Jostakin kummasta syystä mediayhtiöiden tuotot seuraavat suorassa linjassa yleisiä talouden malleja. Tämähän tarkoittaisi sitä, että mediateollisuuden tuotto on aivan normaalia. Mistä on siis kyse?

Videoiden tullessa markkinoille pari vuosikymmentä sitten käytiin nykyistä kopiosuojasähläystä vastaava kapina. Silloinkin levittäjäyritykset pelkäsivät menettävänsä koko teollisuuden mikäli ihmiset saisivat nauhoittaa kaseteille elokuvia tv:stä - tai mikä pahinta kopioida niitä kaverilta. Nähtiin suuret ihmismassa kopioimassa kaiken mahdollisen toisiltaan jättäen kauppojen hyllyt täyteen myymättömiä leffakasetteja.

Edellinen mallihan ei toteutunut. Ei myöskään uusien teknologioitten kanssa. Nyt kuitenkin media on muuttumassa. Lähinnä siksi, että media muuttaa - siis eri mediumiin! Kiinteiden levyjen ynnä muitten myynti pikkuhiljaa vähenee ja siirtyy uusiin erilaisiin muotoihin.

Pelilitön maailma

Todellisuus tekijänoikeussodan takana on ilmeisesti hyvin paljon raadollisempi kuin mistä julkisuudessa on annettu ymmärtää. On ymmärrettävä, että teollisuudenalan vakiintuessa, se pyrkii kaikin toimiin pitämään itsensä vallassa. Näin on käynyt Suomessakin, muun muassa puuvillateollisuudelle; nykyisinhän Tampereen keskustassa on elokuvateattereita ja ravintoloita padon varrella.

Myös kaikkialla maailmassa ollut jääteollisuus tuhoutui täysin jääkoneiden ja -kaappien myötä. Eikä voi unohtaa lähempänä olevaa filmiteollisuutta, jonka digitaloitumisen myötä on hävinnyt lähes yhdessä yössä tukku filmi- ja kamerakauppoja ynnä niihin liittyvää muuta teollisuutta.

On oletettavaa, että mediateollisuudessa - ennenkaikkea musiikkiteollisuudessa - muutos tulee olemaan yhtä raju. Kuitenkin mediateollisuuden edustajat ovat aloittaneet valtavan kamppanjan muutosta vastaan. Kaikkea mediateollisuuden virallista totuutta vastaan puhuvat ovat automaattisesti piraatteja, roistoja ja mitälie...

Onkin sanottu, että tekijänoikeuslait haluavat vain varmistaa sen, ettei kukaan voisi tehdä Disneylle samaa kuin mitä Disney teki Grimmin veljeksille. Näin sanoen tietysti tarkoitan sitä vanhaa periaatetta, ettei mikään luovan työn tulos ole irrallaan tekijänsä kulttuurista ja muitten ihmisten tekemistä edellisistä kulttuuriteoista.

Vielä muutama vuosikymmen sitten ei nykypäiväisten tekijänoikeusten kaltaisista rahastuskoneista ei vielä ollut edes levy-yhtiöiden märimmissä unissa. Jotenkin nyt keskustellaan tekijänoikeuksien nykymuodosta kuin ne olisivat jollakin tavalla luojan luoma järjestys. Tekijänoikeusdiili on vain sopimus muitten joukossa.

Tulevaisuus

Tällä hetkellä näyttä aikalailla jo siltä, että nuorella yleisöllä alkaa mitta täyttymään mediayhtiöiden myllytyksessä. Eikä mikään ihme; SonyBMG:n temppu rootkit- DRM:llä olisi voinut saada minkä tahansa hieman pienemmän yhtiön johdon leivättömän pöydän ääreen. Kotiin soittavaa, käyttöjärjestelmää sabotoivaa, jne. tekelettä kun vielä satuttiin kommentoimaan SonyBMG:n johdon taholta kutakuinkin niin ylimielisesti kuin vain voi.

Vaikka kuinka tällä hetkelläl suunnitellaan ja ollaan jo osittain myös toteutettu erilaisia "piratisminvastaisia" toimia sekä lakiteksteissä ympäri maailmaa että uusiin teknologoihin upotettavina DRM:nä, niin en kuitenkaan jaksa uskoa mediateollisuuden voittavan pitemmän päälle sotaansa. Videoissakin ne ottivat loppujen lopuksi turpiinsa, eikä kuitenkaan voi sanoa, että kukaan olisi hävinnyt.

Piratismia voisi kuitenkin nimittää omenavarkauksiksi ennemmin kuin valtavia menetyksiä aiheuttavaksi. Joittenkin hurjimpien laskelmien mukaan, mikäli mediateollisuuden laskelmat pitäisivät paikkaansa, koko maailmalla olisi vain kuukausi pari elinaikaa, ennenkuin me kaikki menehtyisimme nälkään. Mediateollisuuden tuotot noudattavat hyvinkin pitkälti samoja linjoja kuin yleiset talouden mittarit.

Jotenkin, ennemminkin kuin isoa pamausta, odotan koko touhusta suurta tussahdusta, jossa asia sovitaan kutakuinkin kaikkia tyydyttävästi jonkinlaiseen kompromissiin, joka sisällyttää p2p-verkot. Toivotaan näin ainakin, koska nyt on jo huomattavissa selkeästi asennemuutos tekijänoikeuksia vastaan, ja iso rähinä tarkoittaisi aikamoisen synkkää tulevaisuutta jatkuvine oikeustapauksineen ja kovempine kräkkeritoimintoineen.

Suomalaisen urheilijan paineet

Olympialaiset ovat monille urheilijoille unelmien täyttymys, jonne pelkkä mukaanpääseminen voi olla pyörryttävä kokemus. Puitteet ovat etenkin nykyisin valtavat tuhansien ja taas tuhansien silmäparien katsoessa kilpailijoiden touhuja. Mediaa pyörii harjoituslatujen vieressä ja kamerat seuraavat mukana kaikkialla.

Moni suomalainen urheilija on taas tänä vuonna ollut ennakkosuosikki tai ainakin mitalisuosikki, mutta itse varsinaisessa kilpailussa eivät hermot, tai jotkin muut paikat, pitäneetkään. Tehdään ihmeellisiä, amatöörimäiseltä kuulostavia ratkaisuja, kuten takavuosien miesten tankkaus ennen kisaa, jolloin lenkki jäi monelta kesken vatsan mennessä sekaisin, tai kuten tänä vuonna Hannu Mannisen majoitussekoilu, joka saattoi heikentää miestä juuri sen verran, että muissa kisoissa täysin ylevertainen kilpailija antoi hieman tasoitusta.

Tietääkö vasen käsi oikean tekemisistä, vai menikö suomalainen valmennusosaaminen Lahden dopingsotkua pestessä lapsena pesuvedessä? Oli niin tai näin, on aika ikävää huomata, että Suomessa ei tunnuta osaavan panostaa henkisen kantin kovettamiseen kaikkein kovimpia kisoja varten. Olympialaiset ovat kova ja jännittävä paikka kenelle tahansa. On tietenkin helpompi ponnistaa puskista paineetta kuin kestää koko alkukauden kestänyt rummutus varmasta mitalista.

Oivana esimerkkinä suomalaisesta mallista on myös Uusipaavalniemi, joka johdatti curlingissa joukkoeensa finaaliin vain hävitäkseen sen Kanadalle täysin hengettömän esityksen jälkeen. Kanadalaiset pelasivat pelkästään yhtä ja samaa taktiikkaa koko ottelun ajan, mutta Suomen joukkoe oli niin paniikissa, ettei millään lailla reagoinut siihen muuttaen omaa taktiikkaansa.

Oikeastaan äkkiseltään tulee mieleen vain yksi suomalainen mies, joka suosikkiasemassa oli tarpeeksi kovapäinen nuo paineet kestääkseen - Kalle Palander. Ja muistan myös kuinka paljon miestä lyötiin lyttyyn, ja tuntuu että huomattava osa tuosta kyykytysyrityksestä johtui myös Kallen omasta asenteesta. Suomessa ei oikein saa olla itsevarma ja sanoa suoraan olevansa hyvä. Katsellessa vaikkapa jenkkien asennetta, niin siitä olisi paljonkin opittavaa; ei mennä tekemään parasta suoritusta, vaan mennään voittamaan. Ylilyöntejä on heillekin tullut, mutta myös hyvin paljon menestystä.

Go ahead punk, make my day

Saksalaisten tekijänoikeujärjestöjen perustama, piraattijahtia varten luotu GVU-järjestö osoitti jälleen sisältöteollisuuden perusasenteen piratismiin; sehän on yhtä suuri uhka ihmiskunnalle kuin huumekauppa ja kansainvälinen terrorismi - ellei suurempi. Järjestö soluttui piraattirinkiin ja sen jäsenet osallistuivat itsekin laittomuuksia. Vigilantismia parhaimmillaan - go ahead, punk make my day.

Yleensä moisia toimia sallitaan vain poliisille, ja tällöinkin vain hyvin rajoitetusti ns. kovaa rikollisuutta tai terrorismia vastaan. Yhdysvaltalainen RIAA jäi kiinni todisteiden väärentämisestä piraattioikeudenkäynneissä, kun todistajia oli yritetty saada antamaan täysin perättömiä todistuksia - vain siksi, ettei paljastuisi miten epätarkasti ja summamutikassa tekijänoikeusjärjestöt ovat laittaneet ihmisiä syytteeseen piratismista.

Yhdysvaltalainen tekijänoikeusjärjestö IFPI on lobannut Euroopan parlamentissa lakeja, joilla pakotettaisiin nettioperaattorit luovuttamaan vertaisverkkoliikenteen tietoja tekijänoikeusjärjestöille ja antamaan niille oikeuden määrätä operaattori sulkemaan nettiyhteyden, mikäli kutakuinkin kuka tahansa epäilee yhteyttä käytettävän tekijänoikeusrikkomukseen. Hollywood haluaa leikkiä poliisia, mutta Sledgehammer-säännöillä (Moukarimies) - siis valtaa ilman vastuuta - trust me, I know what I'm doing.

Toisaalta jo pitemmän aikaa jotkut tekijänoikeusmafian toiminnasta närkästyneet henkilöt ovat ryhtyneet omanlaisiinsa vastatoimiin. Kun ennen kuuli suhteellisen yleisesti kuinka reilua ja korkeamoraalista on ostaa levy ja tukea artistia, niin nykyisin monella, ennen niin korkeamoraalisesti toimineella, on asenne ennenkaikkea kopiosuojattua materiaalia kohtaan muuttunut vendiktiiviseksi - eli mikäli levy on kopiosuojattu, sitä ei osteta, vaan se hankitaan tavalla tai toisella laittomasti. Liekö heitä enää voida moittia.

Piraattitehtailua Teoston tyyliin

Napsterin ja sen perillisten kanssa kasvaneille nuorille on kehittynyt huono tapa ajatellan, että kaiken saa netistä ilmaiseksi. Erilaisista vertaisverkoista voi löytää helposti uusimmatkin musiikkikipaleet ja elokuvat.

Sisältöteollisuus - eli siis tuota musiikkia ja leffoja tekevä teollisuus - laskeskelee menettävänsä mielettömiä summia rahaa. Tosin nuo summat lasketaan myös mielettömillä kaavoilla, joissa oletetaan jokaisen nettikopion korvaavan vastaavan maksullisen sellaisen.

Torjuakseen tuota "huonoa kasvatusta", Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjetö on ryhtynyt kamppanjoimaan yläasteikäisille uusia asenteita tekijänoikeuksia kohtaan. Tämä kamppanja löytyy osoitteesta www.piraattitehdas.fi .

On totta, että tekijänoikeuksien alaista materiaalia on netissä paljon saatavilla ja joskun sitä voi löytää sieltä jopa ennenkuin sitä on ehditty panna normaaliin levitykseen. Hyvänä esimerkkinä voi pitää viimeisintä Star Wars-filkkaa, joka päätyi levitykseen ennen ensi-iltaansa.

Kaupallisesti moinen lienee ikävää, mutta sen sijaan taiteellisesti tuo elokuva oli taas yksi tyypillisen surkea Hollywoodin rahat-pois-pennuilta-raina. Liekö moisen tuotoksen nettilevitys sittenkään kovin tuomittavaa.

Kyseisen elokuvan taiteellisen tason arvostelu voi vaikuttaa ensin hieman off-topicilta, mutta siitä voisi nähdä paremminkin nyky-yhteiskunnan meiningin. Tässä voisi lainata Nightwishin Tuomas Holopaisen kommenttia Tarjan hyllyttämisestä esimerkkinä melkein kaikkialle levinneestä ilmiöstä: "Kaikesta korvaus ja lisää rahaa."

Jo pitemmän aikaa tuotantoyhtiöt ovat tehneet tv-sarjoja erilaisista laulu- ja bändikilpailuista, joissa enemmän tai vähemmän lahjakkaat nuoret leikkivät taiteilijoita. Levymarkkinoille on muodostunut käytännöksi pukata levyjä, joilla hyväksikin tunnetut artistit esittävät pahimmillaan yhden hyvän kappaleen ja epämääräisen määrän toinen toistaan huonompilaatuisia viritelmia.

Musiikista on viimeistään viime vuosina tullut melkein puhtaasti teollisuutta, jossa taitellisuus on toisarvoista. Itse pitäisin Crazy Frogin, ja muiden vastaavien, musiikin levittämistä vertaisverkoissa siinä määrin, että sellaisten tuotosten tuottaminen tulisi kannattamattomaksi, lähinnä kulttuuritekona.

Hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka sekaisin asiat ovat itse kullakin, on Juicen kommentointi taksien maksamiin Teosto-maksuihin. Siinä Juice rinnastaa taksimatkan maksamisen Teosto-maksuihin. Juicen mukaan, mikäli taksit eivät maksaisi radion soittamisesta Teostolle, olisi hänellä oikeus kulkea tietty taksimatka ilmaiseksi, mikäli hän on aikaisemmin matkustanut ja maksanut samaisen matkan.

Radiosta tulevan musiikin taksissa soittamisen pitämistä musiikin esittämisenä on sinänsä outoa, koska en tunne yhtään ihmistä, joka olisi mennyt varta vasten taksiin kuuntelemaan musiikkia. Radiokanavahan on jo maksanut musiikin esittämisestä kertaalleen. Pitäisikö minunkin maksaa vielä kertaalleen täysi hinta kaljastatuopista, jonka kaverini on minulle hyvää hyvyyttään piffannut. Aika yksinkertaisesti ja suoraan sanottuna kaksinkertaista rahastusta.

Netissä on myös laillisiakin musiikkikauppoja, sekä suomalaisia että muita. Monissa näistä joutuu kuitenkin ostamaan kappaleet joko erilaisten kopiosuojausjärjestelmillä sotkettuina tai sitten pitäisi asennella jonkinlaisia ohjelmia, jotka luovat oman hiekkalaatikkonsa ladatuille biiseille. Tietenkin noissa kipaleissa saa ottaa soittimeensa vain rajoitetun määrän kopioita ja varmuuskopioiden ottaminen on tehty mahdottomaksi.

Venäläinen allofmp3.com myy ämppäreitä halvemmalla, parempilaatuisia ja ennenkaikkea täysin ilman kopiointiesto-ohjelmia. Firma maksaa Teoston venäläiselle vastikeelle sikäläisten sopimusten mukaisen hinnan. Kuitenkin suomalainen tekijänoikeuksia valvova poppoo on tuominnut koko homman laittomaksi - itseasiassa ohjenuoraksi annetaan pitää kaikkia ulkomaalaisia ämppärikauppoja laittomia.

Mitä sitten tuo Piraattitehdas tuo itse asiaan? Nuoria opastetaan tekijänoikeuksiin lyhyiden tietopakettien, pelin ja sarjakuvan avulla. Itse sivusto on nopeasti läpikäyty, mutta ihan asiallisesti tehty ja näyttävän näköinen.

Jostakin syystä en kuitenkaan usko moisen kamppanjan purevan nuorisoon lainkaan. No, miksikö? No, ehkä lähinnä siksi, että en alkuunkaan usko nuorison olevan tyhmää. Kamppanja muistuttaa vähän liiankin paljon menneitten vuosien huume-, tupakka- tai alkoholivalistuskamppanjoilta, joista - itsekin josku nuorena olleena - muistan päällimmäiseksi tunteeksi jääneen lähinnä vitutuksen siitä, miten paljon meitä taas aliarvioidaan.

Karpelan ajaman lakiuudistuksenkin vastustajiksi ilmoittautui suuri joukko erilaisia lähinnä nuorista koostuvia järjestöjä, mukaan lyöttäytyivät myös kaikkien puolueitten nuoriso-osastot. En oikein jaksa uskoa, että nuorisoon, joka on jo tottunut digitaaliseen maailmaan, kamppanja uppoaa kovinkaan hyvin, mutta ottaen huomioon, minkälaista lakia ollaan puolustamassa, niin onhan sitä kaiketi pakko yrittää ihan mitä vaan.

Quis Custodiet ipsos custodes? - eli kuka valvoo tekijänoikeuksia

Sisältöteollisuus on jo pitemmän aikaa meuhkanut vertaisverkkojen välityksellä vaihdettavien musiikkikappaleitten vähintäänkin tappavan sen. Kuitenkin, jos tarkastelemme historiaa hieman kauempaa, tuntuu kuin se olisi kaikua vuosikymmenten takaa. Sama itku ja hammasten kiristys on toistunut myös minidiskin ja c-kasettienkin kanssa. Kuitenkin nuo mediayhtiöt seisovat kutakuinkin yhtä vakaina kuin ennenkin. Videoittenhan piti 80-luvulla tuhota Hollywoodi lähestulkoon kokonaan - nyt hieman myöhemmin voimme todeta hyvin ennusteen paikkansapitävyyden.

Kopiosuojausten, kuten sisältöteollisuus asiaa kutsuu, takia onkin kohistu jo jonkin aikaa; Sonyn joillakin levyillä oli kopiosuojaus, joka käynnistyessään asettui Windows-koneissa käyttöjärjestelmän ytimeen aiheuttaen kaikenmoisia ongelmia. Kaiken tarkoituksena oli estää levyn musiikkikappaleitten kopiointi ja rajoittaa mp3-tiedostojen luontia. Mp3-tiedostoihin kyseinen ohjelma oli myös lisäämässä ylimääräistä kohinaa ja häiriötä - siis kaikkiin kyseisellä tietokoneella tehtäviin tiedostoihin mitenkään skaalaa rajoittamatta.

Kopiosuojaus on muutenkin terminä hieman outo; suojataanko tässä alkuperäistä kopiota - tai kopiota alkuperäisestä, estetäänkö tekemästä kopiota vai mitä? Kopiosuojaushan juuri estää kopiointia, kaikkea kopiointia, laillista ja laitonta. Tähän kohtaan voisin käyttää hyvää, hieman hirtehistä, vertausta, jonka löysin netistä: jos näistä sisältöteollisuuden härveleistä käytetään nimitystä kopiosuojaus, niin voitaisiin myös käyttää hirttoköydestä termiä hengityssuojaus.

Voi niitä autoilevia musiikinystäviä, jotka haluaisivat käyttää makasiinisoitinta, eli esimerkiksi kymmenen levyä kerrallaan sisääntä syövää soitinta. Nuo kun satutaan tuntemaan aikaslailla syöpöiksi - valitettavasti toisella tavalla kuin edellisessä lauseessa, eli auton takakontin jyrinä & jyske ja pöly & santa rikkovat levyjä aikasmoisen tehokkaasti. Pitäisikö vuoden parin välein ostaa aina uusi satsi alkuperäisiä levyjä korvaamaan rikkoutuneet?

Kuluttajan ostaessa teoksen, hän ostaa oikeuden nauttia jonkun tekemästä taiteellisesta suolloksesta kutakuinkin missä ja milloin vain. Kuitenkin musiikki- ja leffalevyissä on pienellä präntillä niin paljon ihmeellisiä estoja, ettei oikein voi aina edes silmiään uskoa; jos joku varastaa alkuperäisen levysi, joudut tuhoamaan mahdolliset kopiosi, et saa lainata levyä kaverillesi, et saa syödä sillivoileipiä leffaa katsoessasi. Arvaa mikä noista kolmesta edellä esitetyistä on itse keksitty.

Kun eri teosten nauttimista rajoitetaan kopiosuojauksilla ja niille myös kirjoitellaan mitä ihmeellisimpiä mukalakitekstisiä lisärajoitteita, pitää kysyä, mikä oikein noille yhtiöille on sallittua ja valvooko tuota touhua kukaan? Nyt, kun kerran kopiosuojauksista, ja eritoten niitten purkamisista, puhuminenkin on kiellettyä. Eri viranomaistahot pallottelevat aiheesta nousseita kysymyksiä - ja lopulta päätyvät kysymään asiaa Opetusministeriöstä tai Teollisuus- ja tekijänoikeuksien valvontakeskuksesta, joissa pyörivät kutakuinkin samat suharit kuin sisältöteollisuuden oikeuksia puolustavissa järjestöissä. Malkaahan on tunnetusti vaikea nähdä omassa silmässä.

Kopiosuojauksia ja erilaisia kopiointia estäviä lakejahan perustellaan sillä, että piratismi syö sisältöteollisuuden rahoja - tai siis tekijöiden, noiden kurjien, köyhien artistien. Kuitenkin on otettava huomioon, että nykyään kuluttajilla on aikasmoinen määrä erilaisia tapoja tappaa aikaansa. Kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa mikä määrä rahaa liikkuu peliteollisuudessa nykyään - enemmän kuin elokuvateollisuudessa! Kuitenkin levynmyynnin oletetaan pysyvän ennallaan, vaikka mitä tapahtuisi ympärillä. En ole tutkinut asiaa tarkasti, mutta koko touhu tuntuu nollasummapeliltä, jossa oletetaan, että omenoiden varastamista harrastava, varaton pikkupoika maksaisi omenain syöpöttelystään rahaa, jos omenien varastaminen vain tehokkaasti estettäisiin. Jos raha ei ole, niin sitä ei sitten ole.

CD-levyn korvaavia medioita on ollut jo pitkään, mutta sen elinkaari ei ihan vielä ole päätöksessään. Oletettavaa on, että muutaman vuoden sisällä CD-levy lakkaa olemasta levitysmediana. Erilaiset verkkomediat, kuten verkkokaupat, vertaisverkot ja tulevaisuudessa luoja tietää mitkä, tulevat pitkälti korvaamaan sen. Onhan se myös mediana kovin herkkä rikkoutumaan, vie suhteellisen paljon tilaa jne.

Huvittavintahan koko kopiosuojausasiassa on se yksinkertainen asia, että loppujen lopuksi viulut kuitenkin maksaa kuluttaja. Kulut sitäpaitsi kertautuvat, kun levyihin ja laitteisiin pitää tehdä erilaisia lisukkeita kopiosuojauksen estämiseksi. Ja mitä käy sitten, jos ja kun tuollainen softa vikaantuu. Ei liene kovin kaukaa haettua, jos sisältöteollisuuden visioima, kaikkiin laitteisiin pakollinen suojausjärjestelmä jumittuisi, jos yksi osa vetäisi jostakin syystä herneen nenään. Mikäs sen mukavampaa kuin viedä koko äänentoistojärjestelmä huoltoon, kun vaikkapa joku kaiuttimista ei osaakkaa vastata oikein vahvistimen tunnistuspyyntöön.

Mielestäni olisi ehdottoman välttämätöntä, että luotaisiin organisaatio, joka toimisi teollisuutta vastaan ja kuluttajien puolesta. Muutoin tämänkaltainen kouhkaaminen toistuu aina uudestaan ja uudestaan kaikkien teknologisten murrosten yhteydessä. Ei voida olettaa, että kansanedustajat ja ministeriöt kykenevät hoitamaan asiaa, koska eritoten tekijänoikeudet vaativat suurta erikoisosaamista ja asiaan perinpohjaista perehtymistä. Tietenkään en voi yksin moista vääntää pystyyn, mutta jotain tarttis tehrä...

Alku - ainako yhtä hankalaa

Aika ajoin olen kirjoittanut ties minkämaineisissa julkaisuissa ja pamfleteissa. Aiheet ovat yleensä kuitenkin olleet kantaaottamattomia ja tarkoitettu jotakin erityistä tarkoitusta varten; abi-infolöpinöitä, mainospuffeja, tuotetiedoitteita jne. muuta enimmäkseen harmitonta.

Loin itselleni kuitenkin nyt blogin aivan erilaista tarkoitusta varten. Tarkoitukseni olisi nyt kirjoittaa asioista, jotka itse koen tärkeiksi - ja tietenkin omasta näkökannastani sen kummemmin miettimättä loukkaanko ketään eli en. Ne ihmiset, jotka sattuvat minut tuntemaan, luultavasti toteaisivat edellisen lauseen luettuaan, että mikäs muutos tuo nyt sitten on entiseen.

Olen kärkevä, usein liiankin suora - jopa siinä määrin, että joskus itseänikin harmittaa jälkeenpäin, röyhkeä, nokkava ja otan suhteelisen helposti nokkiini; harvinaisen hankala ihminenkö? Niin tai näin, jo pitkän aikaa blogia harkittuani tämä nyt sitten lähtee liikkeelle. Ammuttu sana, sanottu nuoli, oma lehmä, oja ja allikko.

Jos joku tätä lukee - niin pyydän jo etukäteen anteeksi.